Monia kiinnostava kysymys on paljonko bloggaamisella tienaa. Totuushan on, että hyvin harva tienaa sillä. Mutta toisaalta bloggaamisella voi tienata varsin paljon. Ei ole ainoastaan katulegenda, että blogeilla voi tehdä rahaa. Moni bloggaaja vuonna 2018 ansaitsee elantonsa pääasiassa blogeilla. Kuinka blogeilla voi tehdä rahaa? Ensimmäisenä tietysti on valittava aihe, josta kirjoittaja on itse kiinnostunut ja mielellään aihe, josta hän myös tietää jotain. Ihanteellisinta olisi valita aihe, joista ei ole kovin paljon blogeja saatavilla. Tärkeää olisi myös kirjoittaa selkeästi, ilman kirjoitusvirheitä.
Kuinka sitten päästä rahantuloon käsiksi ? Ensimmäisenä blogiin tulisi liittää googlen AdSense-työkalu. Sen avulla blogissa näytetään muiden mainoksia, joista raha tulee sinulle. Myös youtube-videoilla voi tehdä rahaa, mutta tähän tarvittaisiin tuhansia katsojia. Yritykset maksavat googlelle tästä mainonnasta ja googgle maksaa sinulle pienen korvauksen aina kun joku klikkaa mainoksiasi.
AdSensen lisäksi bloggari voi tehdä rahaa muun muassa kumppanuusohjelmilla eli affiliate-markkinoinnilla. Esimerkki tällaista kumppanuusohjelmasta on esimerkiksi Twitch, jossa tehdään sopimus pokerisivuston kanssa. Pelisivustojen lisäksi fitnesstuotteet ovat tyypillisiä tuotteita. Fitness-alan kumppanuusohjelmassa mukana ovat muun muassa Supermassa, House of Brandon sekä Fitnesstukku. Affiliate-markkinoinnin periaate on se, että lukija klikkaa linkkiä ja mikäli hän ostaa jotain ko. kaupasta, verkkosivun omistaja tienaa kaupasta. Eri mainosverkot toimivat välikäsinä blogin omistajan ja verkkokaupan välillä, tällaisia välikäsiä ovat esimerkiksi Adtraction, tradetracker, Adsninja sekä Adservice.
Jos blogissa on mainoksia, ja tuhansia päivittäisiä näyttöjä, silloin tulojakin saattaa tulla. Vaikka blogilla olisi tuhansia katsojia päivittäin, mainostulot saattavat olla noin 1 euro / päivä. Tätä vasten on ymmärrettävää, että moni suhtautuu kriittisesti siihen, että blogeilla tehtäisiin rahaa. Joidenkin arvioiden mukaan tuhannen euron kuukausiansioihin blogia pitäisi klikata noin 30 000 kertaa päivässä.
Striimauksen suosio kasvaa koko ajan, esimerkiksi snapchatin ja youtuben. Youtuben sisältö on muuttunut laadukkaammaksi viime vuosina ja tämän kehityksen voi olettaa jatkuvan teknologian kehittyessä. Asia, jota kaikki bloggarit eivät mieti, mutta mikä on kuitenkin erittäin tärkeää, on hakukoneoptimointi eli SEO. On tärkeää luoda sellainen sisältö, jonka hakukoneen löytävät helposti.
Mainosten näyttämisen blogissa ei tarvitse tapahtua välikäsien kautta. Mahdollista on ottaa suoraan yrityksiin ja kertoa heille, että he voisivat saada paljon näkyvyyttä blogin kautta.
Yksi selkeä sääntö on, että mitä enemmän blogilla on yleisöä, sitä enemmän sillä on mahdollista tienata.
Bloggaaminen itsessään ei kuitenkaan helposti tuo kuin kymmeniä tai satoja euroja kuussa. Eli monelle blogit ovatkin vain sivutoiminen tulonlähde. Kuitenkin blogi voi tuoda mukanaan muita tulonlähteitä. Esimerkiksi bloggaaja voi ottaa yhteyttä sellaisiin yrityksiin, joita yhteistyö saattaa kiinnostaa. Yritykset ovat usein kiinnostuneita menestyksekkään bloggarin mainosyhteistyöstä.
Suomessa bloggaamisella elättää itsensä hyvin harva. Useammin bloggaaminen on sivutyötä ja mahdollisesti esitellä oma päätyö. Monet bloggaajat ovat toimineet muissa viestinnän tehtävissä ja hallitsevat hyvin suomen kielen.
Moni pitää bloggarin ammattia eräänlaisena unelma-ammattina. Joillekin se voi ollakin sitä, mutta on myös hyvä olla realistinen ja muistaa, että bloggaaminen on kuin mikä tahansa työ. Bloggaaja tarvitsee myös monenlaisia taitoja, usein ammattibloggaajan täytyy hoitaa yksin kaikki, kirjoittamisesta kuvankäsittelyyn, sihteerin tehtävistä päätoimittajan toimenkuvaan.
Bloggaaminen voi olla mielenkiintoinen harrastuksena, mutta jos se on ammatti, niin siitä voi tulla pakko. Monet ammattibloggaajat saattavat myös kirjoittaa tavalla, joka tuo parhaiten tuloja, eikä niin miten he oikeasti ajattelevat asioista.