Yksi blogin tyyppi: uutisblogit

Monet uutissivustot julkaisevat myös blogeja. Samoin monet blogit toimivat myös uutissivustoina. Monet ammattijournalistit kirjoittavat myös blogia. Blogi eroaa usein esimerkiksi uutistekstistä. Blogiteksti on vapaampaa kuin tiettyjen raamien sisään ajetussa sanomalehtitekstissä.

Kansainvälisesti uutisblogit ovat usein eräänlaisia lehdistön ja blogin välimuotoja. Kuuluisia uutisblogisivustoja on muun muassa The Huggington Post, BuzzFedd, Mashable, TechCrunch,, the Next Web ja  GizModo . Monet näistä tuottavat samankaltaista sisältöä kuin perinteinen lehdistö, mutta niissä on paljon myös ns. keltaisen lehdistön materiaalia. Moniin näistä on hyvä suhtautua kriittisesti, eikä niitä välttämättä tulisi tarkastella ensisijaisina tiedonlähteinä.

The Huffington Post esimerkiksi kirjoittaa laajasti, sen artikkelit saattavat käsitellä politiikkaa, mediaa, taloutta, muotia tai ympäristöä. Useimmat sen jutuista tulee muista lähteistä, kuitenkin pääasiassa varsin luotettavilta tietotoimistoilta. Sitä pidetään liberaalisia arvoja korostavana.

Monet suhtautuvatkin erittäin kriittisesti blogiyhteisöjen tuottamiin uutissivustoihin. Tosin keskustelu valeuutisista on huomattavasti laajempi kuin uutisblogisivustojen sisältö. Uutisia tuottava blogi voi kuitenkin saavuttaa suuren yleisön ja on selvää, ettei nettiin uutisia kirjoittavan tarvitsee noudattaa journalistin etiikkaa ja periaatteita.

Vaikka netin käytössä ihmisiä korostetaankin vastuullisuuteen, todellisuus on usein kaukana tästä. Wikipediaa on kritisoitu samasta asiasta, tosin sen sisällön taso on parantunut, koska sivustolla on erittäin paljon käyttäjiä, ja virheellinen tieto korjataan usein varsin nopeasti.

magazine-elite